KD - politiikkalogo23.jpg


Suurin osa vapaa-ajastani kuluu politiikan parissa. KD on puolueista ainoa, jossa päätöksenteko ja arvomaailma perustuvat  puhtaasti Raamattuun ja kristillisiin arvoihin. Henkilökohtaisina tavoitteina on saada kristityn ääni kuulumaan päätöksenteossa ja osaltani pyrkiä vaikuttamaan asioihin. Käytännöntasolla haluan olla erityisesti tekemässä kristillistä nuorisotyötä ja ajamassa nuorten asioita, ja yrittää omalta osaltani ennaltaehkäistä nuorten syrjäytymistä, kuten esim. tarjota nuorille vaihtoehtoisia asioita päihteiden ym. tilalle.   

Meriittini politiikan saralla:

Vuoden 2004 kunnallisvaaliehdokas.

KD: Turun nuoriso-osaston sihteeri ja talouden hoitaja vuodesta 2004-2008.

KD:n Turun paikallisosaston johtokunnan jäsen ja sihteeri vuodesta 2006-2008.

Vuoden 2007 eduskuntavaaliehdokas 

KD Varsinais-suomen piirihallituksen jäsen vuodesta 2008 alkaen.

KD Varsinais-Suomen naispiirin varapj. vuonna 2008 

KD Varsinais-Suomen naispiirin puheenjohtaja 2009 ->

Kiinteistölautakunnan varajäsen 2009-> 

Arvot

KD:n toiminta perustuu kristillisiin arvoihin, Raamattuun pohjautuen. Haluan olla rakentamassa parempaa yhteiskuntaa, jossa heikoimmastakin pidetään huolta. Perheitä pitää tukea yksineläviä unohtamatta. Perusarvoja ovat ihmisarvo, sosiaalinen vastuu, sekä ihmisen ja luonnon kumppanuus.

  
Perusturva ja koulutus

Mielestäni Suomen kansalaisille tulisi taata peruspalvelut, terveydenhuolto ja koulutus varallisuudesta, iästä tai rodusta riippumatta. Opetuksen laadusta kouluissa on huolehdittava kristillisiä perusarvoja noudattaen. Nuorten ja lasten pahoinvointiin, sekä päihteiden käyttöön tulisi puuttua ennaltaehkäisevästi perheitä tukien. Perheiden ja lasten pahoinvoinnista kertoo se, mikä on myös huolestuttavaa, että alaikäsistä lapsista noin joka viides on tarvinnut jonkin asteisia mielenterveyspalveluita viimeisen vuoden aikana. Vammaisten ja vajaakuntoisten lakisääteisistä palveluista tulisi riittävästi huolehtia, ja tukea myös erityisesti heidän työllistymistään. Vanhuksia pitää hoitaa inhimillisesti riittävin resurssein, hyvää koti- ja omaishoitoa tuettava, mutta myös taattava laitospalvelupaikka sitä tarvitsevalle. Kotihoidossa on lukuisia todella huonokuntoisia vanhuksia, jotka tarvitsisivat ympärivuorokautista hoivaa.  On myös käsittämätöntä, että Suomen kaltaisessa "hyvinvointivaltiossa" osa laitoshoidossa olevista vanhukset on suorastaan jätetty heitteille. Tiedän eräänkin vanhuksen, joka halvaantuneena makasi päiväkausia eräässä palvelutalossa likaisissa lakanoissa ja märissä vaipoissa, liian vähäisen hoitohenkilökunnan resurssien vuoksi. Vai voidaanko Suomea enää kohta pitää hyvinvointivaltiona? 

Työllisyys

Kuntalaisten toimeentulo tulisi ensisijaisesti turvata työnteolla. Silloin kun siihen ei ole mahdollisuutta, on riittävästä toimeentulosta huolehdittava sosiaaliturvan keinoin. Esim. hoitopaikkojen märän tulisi vastata hoidon tarvetta. Työllisyyspolitiikkaa tulisi edistää tukemalla esim. yritysten mahdollisuuksia työllistää. Maatamme tulee kohtaamaan myös suurten ikäluokkien jäätyä eläkkeelle valtava työvoimapula, tämä on yksi haaste mikä pitäisi pyrkiä ennaltaehkäisemään jo etukäteen, esim. maahanmuuttajia kouluttamalla. Kaupungin tulisi aktiivisesti tukea opinahjoista valmistuvien sijoittumista työelämään, kuten myös kaikin keinoin pyrkiä ennaltaehkäisemään nuorten syrjäytymistä. Tälläkin hetkellä kaupungissamme on lukuisia syrjäytyneitä nuoria, joilla ei ole minkäänlaista koulutusta eikä työtä. 

Luonto ja liikunta

Haluaisin tehdä kaupunkikuvaamme siistimmäksi, sekä turvata elinvoimaisen ympäristön myös tuleville sukupolville. Kannatan kestävää kehitystä ja ekologista ajattelua yksilö- ja yhteisötasolla, luomakuntaa varjellen. Luontoliikkumista tulisi edistää. Kuntalaisia tulisi kannustaa terveyttä ylläpitävään liikuntaan, esim. lisäämällä informaatiota liikuntapaikoista ja eri liikuntamahdollisuuksista, erityisliikunnan tukitoimia unohtamatta. Monipuolisella säännöllisellä liikunnalla on ennaltaehkäiseviä vaikutuksia terveydenkin kannalta. Ihmiset voivat paremmin ja jaksavat tehdä myös työtään paremmin.  Myös työnantajien olisi hyvä tukea tätä esim. jakamalla liikuntaseteleitä palkanlisänä.