Näkemyksiä Raamatusta

Torstai 3.4.2008 - Katri Fältberg

Näkemyksiä Raamatusta

Kaikki kristityt kunnioittavat Raamattua ja erityisesti Uutta testamenttia, mutta mielipiteet kirjoitusten luonteesta ja auktoriteetista vaihtelevat. Erityisesti suhtautuminen Raamatun ilmoituksellisuuteen eli siihen, missä määrin Jumala on ollut osallinen kirjoitusten synnyssä, vaihtelee. Yleisesti Raamattua pidetään sitä erehtymättömämpänä ja suurempana uskon auktoriteettina, mitä suuremmaksi Jumalan rooli sen kirjoittamisessa ja kokoamisessa ajatellaan.

Eri aikoina on ongelmia herättänyt se missä määrin Raamattu on jumalallinen ja missä määrin inhimillinen. Epäilyiden taustalla ovat Raamatun ristiriidat ja virheet. Monet kristityt katsovat, että Raamattu sisältää toteutuneita ennustuksia ja ihmeitä, ja että myös tämä puhuu sen jumalallisen alkuperän puolesta. Tämän näkemyksen vastustajat katsovat, että ihmeitä ei tapahdu, ja että selityksiä tulee siksi etsiä muualta. Muun muassa C.S. Lewis, Norman Geisler, William Lane Craig ja muut kristilliset apologeetikot ovat esittäneet, että ihmeet ovat mahdollisia ja uskottavia. Vastustajat vetoavat usein David Humen ja Baruch Spinozan argumentteihin tai lähestyvät kysymystä deistisesti.

Raamattua tulkitaan eri tavalla vaihdellen kirjaimellisesta vertauskuvalliseen ja runolliseen. Erityisesti näkemykset Raamatun historiallisesta ja faktuaalisesta virheettömyydestä vaihtelevat usein sen mukaan, miten tulkitseva taho suhtautuu yleensäkin luonnontieteeseen tutkimukseen ja sen rajoihin. Seuraavassa on esitetty lyhyt yhteenveto yleisimmistä tulkinnoista eri suuntauksissa.

Katolisuus ja ortodoksisuus

Katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa ilmoitusta käsitetään olevan kahdenlaista, eli sitä, mikä on kirjattu Raamattuun, ja sitä, joka ilmenee (muussa) apostolisessa seurannossa eli pyhässä traditiossa. Kummatkin käsitetään osaksi kirkon opetusta, ja uskon ja kirjoitusten ymmärtämiseksi vaaditaan oikea ymmärrys kummastakin. Katolisuudessa uskonopin ja kirjoitusten tulkinta kuuluu paavin ja hänen kanssaan yhteydessä olevien piispojen muodostamalle opetusviralle eli magisteriumille. Ortodoksisuudessa tulkinta kuuluu ekumeenisille kirkolliskokouksille.

Katolisen kirkon kanta esitetään kirkon katekismuksessa näin: "Kaikki minkä Jumala on meille ilmoittanut, esittää meille katolinen kirkko."; "Jumalan ilmoittama on tullut tietoomme osaksi kirjallisesti, osaksi suullisesti; kirjallisesti pyhässä Raamatussa, suullisesti muistotiedossa eli perimäopissa (traditio)."; "Meidän pitää uskoa muistotietokin, sillä perimätieto on kirjoittamaton Raamattu."; "Kristityn pitää uskoa kaikki, minkä Jumala on ilmoittanut ja katolinen kirkko asettaa uskottavaksi, joko se sitten on pyhään Raamattuun kirjoitettu tai ei."

Tradition merkitykseen viittaa vanhojen kirkkojen käsityksen mukaan myös Johanneksen evankeliumin loppu: "Paljon muutakin Jeesus teki. Jos kaikki vietäisiin kohta kohdalta kirjaan, luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa." (Joh. 21:25)

Protestanttisuus

Protestantit seuraavat Lutherin muotoilemaa sola scriptura ("yksin kirjoituksista") -oppia, ja uskovat, että uskon, uskonnonharjoittamisen ja raamatuntulkinnan ylin ohje on yksin Raamattu. Perimätieto kuljettaa ainoastaan asioita, jotka ovat peräisin Raamatusta, joten se ei ole itsessään auktoriteetin lähde. Koska oppi perustuu ainoastaan Raamattuun, se on aina avoin ja altis uudelleentulkitsemiselle. Tästä on seurannut joskus jopa perustavanlaatuisimpien oppien uudelleenarviointia, johtaen jopa Raamatun auktoriteetin, opillisen erehtymättömyyden sekä historiallisen ja faktuaalisen virheettömyyden itsensä kyseenalaistamiseen. Tulkinnat vaihtelevat kuitenkin suuntauksesta riippuen.

Evankelikaalinen ja fundamentalistinen protestanttisuus

Konservatiivisisten suuntausten eli fundamentalististen, evankelikaalisten tai nk. uudestisyntyneiden kristittyjen joukossa kirjoitusten katsotaan olevan alkuperältään sekä inhimillisiä että jumalallisia: inhimillisiä siinä, että ne ovat ihmisten omista lähtökohdistaan ja omien kykyjensä mukaan kirjoittamia, mutta jumalallisia siinä, että niiden kirjoittamista ohjasi Jumala, Pyhä Henki, joka takasi sen, ettei kirjoituksiin päätynyt mitään totuuden vastaista.

Fundamentalistit hyväksyvät Raamatun auktoriteetin sellaisissa kysymyksissä kuin naisten asema seurakunnassa, abortti ja homoseksuaalisuus. Evankelikaaliset tahot ovat usein taipuvaisempia ajattelemaan, että Raamatun kirjoittajat ovat kirjoittaneet tällaisista asioista kulttuurinsa ehdoilla, ja että myös tällaisista asioista voidaan keskustella kulttuuristen normien muuttuessa ja tieteen kehittyessä.

Seka fundamentalistit että evankelikaaliset tahot uskovat Raamatun erehtymättömyyteen, mutta Raamatun kirjaimellinen tulkinta on johtanut siihen, että jotkut fundamentalistisemmat tahot ovat hylänneet jotkut tieteen teoriat, kuten evoluutio-opin, ja suosineet sen sijaan kreationismia. Evankelikaaliset tahot puolestaan pyrkivät yleensä välttämään sellaisia Raamatun kirjaimellisia tulkintoja, jotka johtaisivat suuriin ristiriitoihin yleisesti tunnustettujen tieteellisten tosiasioiden kanssa. He eivät katso, että Raamatun kirjoittajat olisivat tehneet virheitä, mutta sen sijaan suosivat erilaisia Raamatun kirjalliseen ilmaisuun liittyviä teorioita, kuten kirjoitusten osittaista vertauskuvallisuutta, jotka tekevät mahdolliseksi hyväksyä sekä inhimillisen tiedon määrän kasvun että kirjoitusten jumalallisen alkuperän.

David Pawsonin tulkinta

Pawsonin mukaan Raamattu ei ole kirja vaan pikemminkin kirjasto. Raamatussa on 66 kirjaa ja jokaisesta kirjasta löytyy vastaus kysymykseen "Miksi tämä kirja on kirjoitettu". Pawson toteaa, että kulloistakin kirjaa ymmärtää paremmin vasta, kun tietää, miksi se on alun perin kirjoitettu; kuka sen on kirjoittanut ja kenelle se on osoitettu, milloin ja mihin tilanteeseen liittyen se on kirjoitettu. Esimerkiksi neljä eri evankeliumia on kirjoitettu neljää eri tarkoitusta varten. Ilmestyskirjan sisällön ja kirjoituksen syy aukeaa puolestaan kirjan luvussa 14: "Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon."

Pawsonin mukaan Raamattua tulisi lukea kirja kerrallaan ja kukin kirja yhtenä kokonaisuutena, jolloin kirjan tekstiä tulisi tulkita kyseisen kirjan omassa asiayhteydessä. Pawson kritisoi voimakkaasti kirjojen jakoa lukuihin ja jakeisiin, mikä on tehty vasta kauan jälkikäteen, koska se on johtanut irrallisten lauseiden, jakeiden ja lukujen erottamiseen alkuperäisestä asiayhteydestään. Tämä on puolestaan johtanut Raamatun alkuperäisen sanoman vääristymiseen, virheellisiin tulkintoihin ja jopa suoranaiseen manipulointiin.

Liberaali protestanttisuus

Valtavirran protestanttisuus, johon kuuluvat muun muassa jotkin luterilaiset, metodistit, presbyteerit ja anglikaanit, ei opeta Raamatun erehtymättömyyttä samalla tavalla kuin konservatiivisemmat suuntaukset. Kaikkien näiden suuntausten doktriiniin kuuluu virallisesti kirjoitusten auktoriteetti, mutta ne tulkitsevat sitä hyvin monella eri tavalla, joka mahdollistaa hyvin monenlaiset opetukset evankelikaalisuudesta skeptisyyteen. Ei ole täysin epätavallista, että näissä suuntauksissa kirjoitusten katsotaan sisältävän myös virheitä, tai hyvin aikaan, kulttuuriin tai kirjoitustilanteeseen sidonnaisia opetuksia. Tämä on näkynyt erityisesti naispappeuteen, aborttiin ja homoseksuaalisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Suuntausten edustajat katsovat usein, että Raamatun ilmoituksessa on kyse kokonaisuuksista, ihmisen jumalasuhteen ja moraalin ylimmistä ohjeista, eikä sen totuus riipu jokaisen pienen yksityiskohdan totuudesta.

Liberaalimmat tahot katsovat, että Raamattu on erehtyväisten ihmisten omasta rajoittuneesta näkökulmastaan kirjoittamaa todistusta Jumalasta ja omasta uskonnollisesta kokemuksestaan. Siksi he eivät katso, että Raamattu olisi erehtymätön. Tällaiset tahot keskittyvät ennemmin laupeudentyöhön ja korostavat kirjoitusten niitä puolia, jotka puhuvat sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja myötätunnosta kaikkia ihmisiä kohtaan. He katsovat, että henkilökohtainen pelastus ilmenee ennen kaikkea sen hyvän kautta, jonka ihminen tuottaa omaan elämäänsä ja maailmaan Uuden testamentin kultaista sääntöä noudattamalla ja välttämällä tekopyhyyttä ja tuomitsemista. Näin Raamatun "henki" olisi sen kirjainta erehtymättömämpi ja autoritaarisempi.

Liberaalien ja konservatiivien väliset kiistat

Edellä mainituista seikoista johtuen liberaalin ja konservatiivisen raamattunäkemyksen kannattajien välillä on ollut kiistoja Raamatun tulkitsemisesta. Suomessakin raamatuntutkijat ovat kiistelleet muun muassa siitä, tulisiko Raamattua pitää Jumalan sanana vai ei. Teologian tohtori Reijo Arkkilan mukaan varsinainen myrsky suomalaisessa raamattukeskustelussa syntyi vuoden 1985 alussa. Sen lähtökohta oli Heikki Räisäsen marraskuussa 1984 Hufvustadbladetissa julkaistu haastattelu, jossa Räisänen esitti väitteensä Raamatun ja Jeesuksen erehdyksistä vaatien kirkkoa tekemään johtopäätöksensä tieteen tuloksista ja lakkaaman puhumasta Raamatusta Jumalan sanana. Timo Eskolan mukaan evankelinen liike reagoi tähän myrskyyn kannanotolla Elävä ja voimallinen sana. Sen mukaan tieteellinen tutkimus ei voi esittää väitteitä Raamatun ilmoitusluonteesta sortumatta itse uskonnollisiin väitteisiin. Asiasta käytyyn keskusteluun osallistui muun muassa professori Jukka Thurén.

Raamatun ristiriidat

Nykyään esimerkiksi evankelisluterilaista uskoa opettavissa oppikirjoissa voidaan todeta, että Raamatun tekstit sisältävät keskinäisiä ristiriitoja. Fundamentalistisen raamatuntulkinnan edustajat sen sijaan kiistävät ristiriitojen olemassaolon ja pyrkivät selittämään ristiriitaiseksi katsotut kohdat keskenään yhteensopiviksi. Tunnetuimpia esimerkkejä Raamatun tekstien väitetystä ristiriidasta on kertomus Juudaan kuolemasta, josta löytyy kaksi eriävää versiota: Matteuksen evankeliumissa "Juudas paiskasi rahat temppeliin, meni pois ja hirttäytyi." ja Apostolien teoissa Juudas "syöksyi päistikkaa alas, niin että hänen vatsansa halkesi ja sisälmykset pursuivat ulos." Fundamentalistien mukaan nämä kaksi kertomusta täydentävät toisiaan ja muodostavat yhdessä tarkemman kokonaiskuvan tapahtumasta; Juudas hirttäytyi aivan Jerusalemin muurin eteläpuolella sijaitsevan Hinnomin laakson luona, heittäytymällä Hakeldaman pellon kohdalla olevan korkean jyrkänteen reunalta. Köysi kuitenkin katkesi, jolloin Juudaksen ruumis paiskautui maahan, hänen vatsansa halkesi ja sisälmykset pursuivat ulos. Kyseisen veripelloksi kutsutun paikan tarkka sijainti tunnetaan hyvin vielä tänäkin päivänä. Jotkut sivuuttavat nämä kysymykset sivuseikkana ja huomauttavat pääasian olevan se, että Juudas teki itsemurhan ja hänen kuolemansa oli hirvittävä.