Metallimessu

Sunnuntai 15.3.2009 - Katri Fältberg


Turun Mikaelinseurakunnassa järjestettiin eilen taas kerran Metallimessu. Kirkko täyttyi lukuisista nuorista ja myös vanhemmista ihmisistä. Osa kirkkokansasta oli pukeutunut asianmukaisesti metallihenkeen. Messu oli aivan loistava. Iloitsin suuresti ja ylistin Jumalaa messun aikana. Messussa laulettiin tavanomaisia virsiä, mutta metallimaisesti sovitettuna.  Lisää tällaista sanon minä, joka kuulun myös raskaamman musiikin ystäviin.

Keskustelin messun jälkeen kirkonportailla erään ihmisen kanssa, joka sanoi, että jos kaikki jumalanpalvelukset olisivat tämän tapaisia, niin hänestä tulisi vakioasiakas ja kirkonpenkin suurkuluttaja. Jäin miettimään, että jos tämän tapainen evankeliointi uppoaa kansaan, niin miksei tämän tapaisia jumalanpalveluksia järjestetä useammin. Toki perinteinen sunnuntaijumalanpalveluskin on paikallaan, mutta tarvitaan rinnalle uudentyyppisiä messuja, jotka tuovat uusia ihmisiä Jumalan sanan äärelle. Itse kirkon alan tulevana työntekijänä tulen tulevaisuudessa työssäni kehittämään uusia toimintamalleja sekä tapoja evankelioida ja viedä Jeesuksen sanoma kaikelle kansalle.

Mark. 16:15-18 Hän sanoi heille: "Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä. He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle ja nämä paranevat".


Kommentit

23.5.2009 19:32  e

Olen itse niin konservatiivi, että mieluusti pitäisin pääjumiksen perinteisenä. Oheistapahtumiin voisi suunnitella vapaampaa menoa.


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite: