Auttajan varjo

Maanantai 16.3.2009 - Katri Fältberg

Koulutehtävänä oli lukea Martti Lindqvistin kirja: Auttajan varjo ja kirjoittaa sen jälkeen aiheesta essee, jonka nyt laitoin tähän. Jokaiselle ihmiselle tekisi hyvää lukea kyseinen kirja.

AUTTAMISEN AMMATTILAINEN

Kautta koko ihmisen historian kaikki todelliset ihmisten vuorovaikutussuhteet ovat perustuneet molemminpuoliseen auttamiseen ja autettavana olemiseen. Kukaan ei ole tässä maailmassa yksin, jokaisen rinnalla kulkee joku toinen. Ei ole niin, että ainoastaan annan, sillä milloin todella annan, silloin myös otan. Antaminen ja ottaminen ovat oikeastaan yksi tapahtuma, josta kummallista kyllä käytämme kahta eri sanaa. Ammattiauttajat ovat ihmisinä erilaisia. Heidän koulutuksensa ja ammattinsa vaihtelevat. Myös syyt, motiivit, poikkeavat toisistaan. Valmius auttamistyöhön on erilainen, yksi osaa toista ja joku toinen taas toista. Toinen on käytännöllinen, toinen taas on parhaimmillaan henkisenä tukena. Useimmat ammattiauttajat haluavat elämäänsä mielekkyyttä auttamalla toisia ja olemalla yhteydessä muihin ihmisiin. Aito lähimmäisenrakkaus saa ihmisen liikkeelle. Jokainen ammattiauttaja ja auttaja ohjautuvat tehtäväänsä omista tarpeistaan ja pyrkimyksistään käsin: auttajan ja autettavan tarpeet ovat yhteisiä. Auttajalla on “varjonsa” eli pahuutensa, viettymyksensä itsekkyyteen ja valtaan sekä rajallisuutensa ja haavoittuvuutensa. Myös autettavalla on samat varjot. Parhaassa tapauksessa nämä varjot voivat muodostaa sillan pimeyden yli. Varjojen muodostamalla sillalla kohtaa kaksi ihmistarinaa. Kumpikaan niistä ei ole parempi eikä vähäarvoisempi kuin toinen. Sillan yli kulkiessaan vaeltajat kohtaavat sekä itsensä että toisensa. Joskus varjot menevät niin päällekkäin, että ne näyttävät yhdeltä sykkivältä sydämeltä.

Ammattiauttajan tukeminen

Työntekijän tukemisesta puhutaan joskus paljonkin, mutta asialle ei käytännössä tehdä juurikaan mitään. Ajatellaan, että he jaksavat aina. He itse eivät välttämättä tiedä, että voivat saada ohjausta eivätkä siis osaa pyytää sitä tai eivät tiedä, mistä tukea saisi. Työntekijä ei kuitenkaan jaksa eikä hänen tarvitse jaksaa ilman tunnustusta ja tukea. Tuesta tiedottaminen ja työn arvostaminen on vapaaehtoistyötä ohjaavien tehtävä. Työntekijä tarvitsee tietoa ja tunnetta siitä, että oma työ on tarpeellista, että hän voi itse vaikuttaa asioihin ja että häntä kuunnellaan. Työntekijä käyttää usein omaa persoonaansa työvälineenä. Kuormittumisen vaara on suuri. Hän on altis haavoittumiselle ja työuupumukselle, varsinkin jollei työntekijä jaksa asettaa rajoja itselleen.

Työntekijän tukemiskeinoja

Työntekijän tukemisen keinoja ovat työnohjaus, tukiryhmä, keskusteluapu, saunailta työtovereiden kesken, retket ja niin edelleen. Tukiryhmän ja esimerkiksi saunaillan päällimmäisenä tarkoituksena on olla työntekijälle paikka, jossa voi purkaa kokemuksiaan, tarkistaa työn, ajankäytön tai roolin rajoja. Näissä tilanteissa työntekijä saa toisiltaan arvokasta vertaistukea. Oma näkökulma avartuu toisia kuunnellessa ja keskusteluissa, jossa koetaan yhteenkuuluvuutta ja jossa vapaaehtoistehtävään kuuluva identiteetti kehittyy. Pääasia on, että on joku ohjaaja, joka pitää ryhmän hanskassa. Hänellä on myös tieto siitä, mistä saa kriisiapua. Jo pelkkä tieto avun olemassaolosta helpottaa. Työnohjaus on myös edunvalvontaa. Siinä selvitetään, miten työntekijää kohdellaan ja mihin on mahdollisesti tultava muutos. Kun uusi ihminen tulee joukkoon, häntä on opastettava ja selvitettävä pelisäännöt. Tukitoimia suunniteltaessa on otettava huomioon se, etteivät ne tunnu taakalta. Niiden tulisi olla tilaisuuksia, joihin on hyvä syy tulla.

Työntekijän rajat

Ammattiauttajan pitää asettaa työlleen rajat: hän ei voi auttaa kaikkia eikä häneltä voi odottaa mitä vain. Henkilö, jolla on visio, ei väsy ikinä, sillä suuri tehtävä on aina mielessä. Mutta hän palaa puhki jossain vaiheessa - eikä tee sitten mitään. Tällaisen ihmisen tukeminen on jarrutusta. Hänen loppuun palamistaan ei pidä vauhdittaa ylistämällä hänen intoaan eikä antamalla lisää tehtäviä, vaikka olisikin pula tekijöistä. Sosiaalisista kontakteista tyydytyksen saava työskentelee pitkään. Mutta kun työstä kiva ja hauska loppuu, loppuu myös työntekijän toiminta. Kiitoksesta voimansa saava ei tee ilman kiitosta mitään. Velvollisuudentuntoinen työskentelee pitkään, mutta hänellä ei ole tekemisen iloa. On vaikea auttaa, jos ei itse ole tullut autetuksi tai saa säännöllistä apua vaikeuksiinsa. Silti monet yrittävät tulla toimeen itsekseen. Ns. auttajasyndrooman keskeinen piirre on, että auttajaksi ryhtyminen on ratkaisuyritys omiin ongelmiin.

Sisäisen lapsen hoivaaminen

Työntekijä voi turvautua joskus myös omaan apuunsa. Hän voi ottaa avuntarvitsijan roolin ja antaa tulla esiin itsestään sisäisen lapsensa. Lapsen, joka tarvitsee ystävyyttä, aikaa, lepoa, läheisyyttä, turvaa ja rakkautta. Tätä voi saada mielikuvien avulla, mutta myös hyvin konkreettisesti. Lapsi tarvitsee rauhallista unta, lämmintä syliä, hyvää ruokaa, ulkoilmaa ja luonnossa kulkemista, sopivaa seuraa ja rohkaisua. Ihminen palaa loppuun, kun hän joutuu olemaan kauan tilanteessa, joka on hänelle liian rasittava, ylivoimaisen rasittava. Ihminen kokee ruumiinsa, mielensä ja tunne-elämänsä tyhjäksi ja itsensä arvottomaksi. Hän uupuu. Uupumus voi tulla loppuun palamisesta tai traumaattisesta (haavoittavasta) kokemuksesta, esim. äkkikuolemasta, onnettomuudesta, vaikeasta sairastumisesta, perhevaikeuksista, työttömäksi joutumisesta. Myötätuntostressi syntyy, kun auttaja osallistuu toisen uupumukseen. Myötätuntostressi voi kehittyä henkilölle, joka on haavoittavan kokemuksen kohdanneen läheinen, ammattiauttaja tai vapaaehtoistyöntekijä. Auttaja kokee samaa kuin autettavakin. Jos myötätuntostressi muuttuu uupumukseksi, myös auttajasta tulee saman ongelman uhri. Auttaja, joka ei ole käsitellyt oman elämänsä traumaattisia kokemuksia, on vaarassa joutua kokemaan uupumuksen. Oma, torjuttu ongelma nousee esiin kun sen kohtaa toisissa, ja se synnyttää ahdistusta ja painetta. Selvittämätön ongelma voi repiä oman sisimmän ja aiheuttaa vahinkoa myös autettavassa. Sen sijaan, jos ongelma on selvitetty ja käsitelty, se on voimavara ja apu auttamisessa. Stressi on mahdollista kestää ja hallita. Lepo on tärkeä. Jos auttajan koko elämä on perustunut auttamisen varaan, kaikki työhön liittyvät kielteiset asiat horjuttavat hänen omaa olemassaoloaan. Henkilö ei osaa levätä työn ulkopuolella. Siksi ongelmat voivat tulla ylivoimaisiksi ja auttaja uupuu. Sen sijaan jos ihminen kokee elämänsä ja itsensä tärkeäksi ja arvokkaaksi ilman suorituksia, hän ei sorru työn mukana.

Oikeus olla epätäydellinen

Auttaja saa olla myös paha, avuton ja tarvitseva ihminen. Hänen itsensä on uskottava tähän oikeuteen. Hänen auttajaidentiteettinsä ei tarvitse kaatua siihen, että hän tunnistaa itsessään itsekkyyttä, vihaa, halua paeta, pelkoa, kauhua ja itsekkäitä ajatuksia. Hänen ei tarvitse olla kukaan eikä mikään muu kuin mikä hän itse on ihmisenä.

LÄHTEET

Lindqvist, Martti 1990. Auttajan varjo. Keuruu: Otava

Sölle, Dorothee 1996 Vastatuuleen. Keuruu: Otava

Toivola, K. Myötätuntouupumus – auttajan työperäinen riski, www.terveysportti.fi

Blogin arkisto

Yhteystiedot

Blogin avainsanat

Kävijälaskuri